Published: August 1st 2025, 1:00:13 pm
Osa.2 Vielä makuuhuoneessakin tuoksuu sinulta
Se tapahtui kolme viikkoa myöhemmin.
Vaimoni järjesti pienet kahvikestit – ystäviä, kuulumisia, pullaa. Minä olin jäänyt kotiin työpäivän jälkeen, koska en jaksanut enää palata toimistolle.
Ja kun Laura astui sisään… minä tiesin heti, ettei tämä ilta pysy viattomana.
Hänellä oli valkoinen mekko, niin ohut että valoa vasten näin, ettei hän ollut taaskaan pukeutunut alle mitään.
Hän katsoi minua ovella. Sama katse. Syntinen. Lupauksia täynnä.
“Moi,” hän sanoi muille. Mutta minulle — pelkkä vilautus silmällä, nopea kieli huulen yli.
Vaimoni tarjosi kahvia. Minä katselin, kuinka Laura istuutui sohvalle risti-istuntaan — ja kuinka mekon halkio paljasti reittä aivan liian pitkälle.
Tällä kertaa, hän teki sen tahallaan. Kaikki.
Koko tilanne oli silkkaa peliä. Katseita. Sormia, jotka lepäsi pöydän reunalla aivan liian lähellä. Hymyjä, jotka viipyivät juuri sekunnin liian kauan.
Minun oli vaikea hengittää. Olin kovana koko ajan.
Kun vaimo meni keittiöön täyttämään kahvipannua, Laura nousi sohvalta ja tuli viereeni. Hän nojasi alas kuin etsisi jotain — ja kuiskasi korvaani:
“Onko makuuhuoneesi ovi lukossa?”
Katsoin häntä.
“Sä olet hullu,” sanoin.
“Mieluummin sanon sua sisälläni,” hän vastasi ja puristi reittäni nopeasti, salaa. Sitten hän kääntyi ja lähti kohti yläkertaa, kuin etsi vessaa.
En ehtinyt ajatella.
Päätös oli tehty ennen kuin tajusin liikkuvani. Nousin, mutisin jotain vaimolle portaikosta, ja suljin yläkerran makuuhuoneen oven hiljaa perässäni.
Laura oli jo siellä, seisoi sängyn vieressä, nosti mekon helman korviinsa.
Ei alushousuja.
Pehmeä, ajeltu, kiiltävä.
“Kerro mulle, että sä et oo unohtanut miltä mä maistun,” hän sanoi ja istahti sängylle, levitti jalkansa kutsuvasti.
Menin polvilleni hänen eteensä. Nuolaisin kielelläni koko matkan alapäästä klitorikselle, ja hän säpsähti.
“Voi vittu…” hän voihkaisi ja painoi käsilläni pääni tiukemmin itseensä.
Nuolin häntä kuin nälkäinen. Syvältä. Nopeasti. Kielet kiersivät hänen klitorikseensa, sormet työnnettyinä sisään. Hän laski päänsä sänkyyn, puristi lakanoita.
“Mä tuun ihan just…”
Ja hän tuli — niin kovaa että jalat tärisi. Hän veti minut ylös, suuteli kiihkeästi, veti housuni alas ja työnsi minut vuoteelle. Hän ratsasti päälle heti, märkänä, ahneena.
Meissä ei ollut enää mitään hillittyä. Vain halu. Likaista, vaarallista himoa.
Sängyn jouset natisivat.
Yhtäkkiä alakerrasta: ääni. Joku nousemassa portaita.
Vaimo.
“Vittu, vittu!” Laura sihisi ja hypähti ylös.
Minä pomppasin, vedin housut ylös, työnsin hänet kylpyhuoneeseen juuri kun ovenkahva liikahti. Lukitsin oven.
Vaimoni avasi makuuhuoneen oven.
“Hei? Täälläkö sä oot? Mä luulin että menit pihalle.”
“Joo, joo, piti käydä katsomassa, missä mulla on mun laturi. Just tulossa,” vastasin, sydän kurkussa, ääni lähes normaali.
“Ok, me lähetään varmaan kohta. Tuutko sanomaan heipat?”
“Tulen,” sanoin.
Kun hän sulki oven, vedin syvään henkeä.
Avasin kylpyhuoneen oven. Laura nojasi lavuaariin, hengitys raskaana, hiukset sekaisin.
“Melkein jäät kiinni,” hän kuiskasi.
“Mut mä en saanut vielä sua kunnolla.”
“Sitten pidetään seuraava kerta niin, että voidaan karjua,” hän virnisti.
“Tai huutaa sun nimeä, ilman että se on salaisuus.”